Tänään opin taas ties kuinka monennen kerran sen tosiasian, että ikinä ei pitäis luottaa navigaattoriin!! Ennenkin se on johdattanut mua ties minkämoisille kinttupoluille, mutta aina uudestaan ja uudestaan vaan meen samaan retkuun.

Reissusta palatessa annoin navigaattorille käskyn "aja kotiin", ja sitten aloin tyytyväisenä odottaa ohjeita. Lähdettiin samaan suuntaan, mistä oli tultukin. Mutta sitten yhtäkkiä navigaattori neuvoikin kääntymään jollekin pienemmälle sivutielle. No kaipa se tietää paremmin, tuumin ja käännyin sinne. Tie oli jäinen ja kapea. En tiedä, minne olisin väistänyt jos olisi tullut toinen auto vastaan. No ehkä se oli vain joku oikoreitti paremmalle tielle. Navigaattorissa nimittäin luki silloin "nopein reitti moottoritietä pitkin".

Tuli ylämäki, joka jatkui ja jatkui. Tie jatkui myös yhtä jäisenä ja kapeana. Navigaattorissa luki, että se jatkuu 2 kilometriä. Tie nousi yhä korkeammalle, oli peilijäätä tai sitten jäätynyttä sohjoa. Ajaa ei voinut kun korkeintaan neljää kymppiä. Oltiin ihan korvessa. No onneksi siistuskin oli pelkoa vastaantulijoista. Tosin jokuhan tätäkin tietä joskus oli ajanut, kerta se oli kuitenkin edes jonkinlaiseen kuntoon aurattu. Ja kaksi kilometriä päättyisi kuitenkin pian ja sitten navigaattorin mukaan käännyttäisiin. Lopulta päästiin siihen, että sai alkaa jo laskea metrejä käännökseen. Tie tosiaan siis päättyisi. Päättyikin ja tultiin jonkinlaiselle kylälle. Muutama asumus siis näkyi. Käännös vasempaan, joka mun mielestä oli ihan paluusuuntaan. Ehdin jo huokaista, että onneksi ollaan sentään edes vähän paremmalla tiellä, kun tuli taas käännös jollekin kinttupolulle. Ei olisi houkuttanut, mutta koska olin jo ihan eksyksissä, totesin paremmaksi totella navigaattoria.

Tämä tie oli ihan samanlainen. Kapea ja jäinen ja vei keskelle korpea. Kaikenlisäksi sitä käskettiin ajaa 4 km. Matka eteni edelleen sitä korkeintaan neljää kymppiä. Yhtäkkiä tuli varoitusmerkki "lapsia" ja 30 km/h rajoitus. Ihmettelin, oliko täällä korvessa muka koulukin!? Ei sentään. Mutta oli talo. Ihmisasumus! Joku siis oikeasti asuikin täällä. Talon ohitettuani jatkui pystymetsä. Mutta nyt alkoi olla se 4 km ajettu. Pääsisin oikealle tielle. Pah, navigaattori olikin erehtynyt luulemaan mutkaa risteykseksi. Oli vain kaarros ja sama tie jatkui. En muista enää montako muuta mutkaa, ylä- ja alamäkeä matkalla oli. Joka tapauksessa ajoin ikuisuuden sitä kärrypolkua. Ehdin jo epäillä ettei se  ikinä loppuisi. Ehkä näin unta. Tämä ajomatka oli tosiaan kuin jostain painajaisesta.

Mutta juuri silloin navigaattori näyttikin, että enää pikku matka ja tullaan valtatielle. Pian alkoivat myös nopeat autonvalot vilahdella edessä. En tiennyt vielä, mikä tie oli kyseessä, mutta käännyin sinne ja nautin tienvarren katuvaloista. Tämä valtatie johti moottoritielle. Olenko joskus väittänyt inhoavani moottoriteitä? Mitä? En taatusti, nehän on ihania!! Mikä nautinta painaa sulaa, leveää tietä satasta, ja tietää että tämä tie vie suoraan kotiin!!