Ehtootapäivää!

Eilen lupasin että syön tänään kevyesti ja terveellisesti kaikkien laihdutustaiteen sääntöjen mukaan. Tässäpä siis Päivän Menu :

tuota... juu... KÖH...KÖH, KRHÖHÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖM.....!!!

Niin, siis joo. Kertokaapa mulle, miten te selviätte kyläpaikkojen kahvipöydistä? Ja ruokapöydistäkin? Miten muka voi kieltäytyä syömästä herkkuja, mitä emäntä on suurella vaivalla valmistanu? Tai miten voi kohteliaasti kieltäytyä ottamasta lisää? Eihän se onnistu. Ei ainakaan, jos emäntä on kova tyrkyttämään tai suorastaan pakottaa syömään. Vanhanajan ihmiset on tässä pahimpia. Ja heistä pahin tuntemani on kyllä Hilma-täti. Kerronpas nyt hänestä.

Hilma-täti ei kysele, halutaanko kahvia. Hilma-täti kaataa. Ja se on juotava! Kermaa on kans lorautettava joukkoon, oikein kuohukermaa. Pullaa on otettava kahvin kans. Hilma-täti vahtii, että ottaa. Hilma-täti seisoo koko ajan kahvipannu valmiina vieressäsi. Kun kuppi on tyhjä, se täytetään uudestaan. Halusit tai et. Hilma-täti ei ota kuuleviin korviinsa sanojasi, ettet jaksa juoda. Toinen kuppi on pakko ottaa, ja pakko on maistaa myös kuivakakkua ja pikkuleipiä, jotka Hilma-täti on juuri vieraita varten leiponut. Kolmannesta kupista kieltäytyessäni, Hilma-täti on vähällä pillahtaa itkuun.

- Onko tämä kahvi niin huonoa, että sitä ei voi juoda?

-Ei, ei, ei missään nimessä, oikein hyvää kahviahan tämä on. Mielellään sitä joisi, aloitan.

Hilma-tädin katse kirkastuu ja kahvipannun nokka heilahtaa taasen kohti kuppia. Ennen kuin ehdin henkäistäkään, on kuppi täynnä kahvia.

-Ota lisää kakkua, täti käskee.

-Ei kiitos, en jaksa, selitän.

Tädin otsa rypistyy jälleen.

-Ihan puhtailla käsillä minä sen olen leiponut. Ajattelitko sinä, että se on likaisilla käsillä tehty?

-En, en missään nimessä. Älä nyt käsitä väärin. En minä niin ole sanonut.

-Miksi sinä et sitten ota lisää kakkua? Etkä ole maistanut vielä piirakkaakaan! Vaikka ihan sinua varten leivoin.

Huokaisen. Nappaan lautaselleni palan kakkua ja piirakkaa. Ahmin ne suuhuni ja todistelen ääneen molempien leivonnaisten maukkautta. Kahvia hörppiessäni jututan samalla Sipe-kissaa. Olen ähkyssä sekä kahvista että leivonnaisista. Lopulta saan kaiken syötyä, mutta taaskaan en osaa pitää varaani, vaan täti on nopeampi kahvipyssynsä kanssa. Kuppini on taas täytetty. Täti ojentaa kakkuvatia huuli väpättäen. - Minulle tulee niin paha mieli, kun sinä et ota lisää. Sinä et tykännyt näistä minun leipomisista, täti nyyhkii.

-Tykkään, tykkään, sanon kiireesti ja nappaan samantien 2 kakkupalaa. Nopeasti ahdan ne kitaani, kulautan kahvin perään. Yhtä nopeasti ruttaan lautasliinan kuppiin ja kannan sen tiskipöydälle.  -Pitääkin, Hilma-täti, jo lähteä! Kiitos kahvista ja seurasta, sanon.

- Ei, älä vielä lähde! Hilma-täti parkaisee. - Miksi sinä näin nopeasti lähdet? Keitetään uudet kahvit. Haluatko voileipää? Jää yöksi!

- Kiitos, kyllä minun pitää nyt lähteä! Vaikka oli mukavaa. Tulen sitten toisen kerran uudestaan, selittelen.

- Voi, kyllä minä olen nyt surullinen, kun sinä näin pian lähdet. Etkä syönytkään paljon mitään. Annanko loput kakkupalat sinulle evääksi? Hilma-täti kyselee ja melkein nyyhkii.

-Ei, ei ei eiiii, voihkin ja juoksen ovelle. -Hei sitten, Hilma-täti, hyvästelen reippaasti. ja suljen oven.

 

Seuraavana päivänä Hilma-täti selostaa ystävälleen Liinalle :

- Possumunkkikin kävi eilen. Meinasin jo väsyä, kun monta tuntia istui. Ja joi NELJÄ KUPPIA kahviakin ja söi VIIS PALAA kakkua, ja sitten vielä piirakkaa, pullaa ja pikkuleipiäkin!!