Lueskelin toisten blogijuttuja, ja siellä joku oli tehny oikein kovan kuntosalitreenin. Muistu mieleen, se kun Possumunkki ja Rinkelikin päättivät alkaa säännöllisesti käymään kuntosalilla. Näin se kävi :

 

Rinkeli : - Ootko sää, Possumunkki, koskaan aatellu että vois mennä kuntosalille?

Possumunkki : - Jaa, en mää tiiä. Osaakos niitä laitteita oikein käyttää?

Rinkeli : - Kyllä ne opettaa. Mennään kokeileen! Tai mä tiedän, aletaan käymään ihan joka viikko. Kunto kasvaa, ja meistä tulee hoikkia.

Possumunkki : - Jaa. Ihan sama. Mennään sit. Mennäänkö tänään vai huomenna?

Rinkeli : - Ei ainakaan tänään kerkee. Eikä huomenna. Mutta tiistaisin kerkee. Aletaan käymään joka tiistai!

Possumunkki : - No, aletaan sit.

 

Tuli ens viikko. Ja tuli tiistai.  Possumunkki puki jumppavaatteet päälle. Sitten soi puhelin. Se oli Rinkeli.

- Kuule, en mää nyt pääsekään. Siirtyy ens viikkoon.

- No, ei voi mitään, Possumunkki tuumi, ja laittoi jumppavaatteet takaisin pussiin.

 

Tuli seuraava viikko ja seuraava tiistai. Possumunkki soitti Rinkelille :

- Mihis aikaan lähdetään?

- Hä, pitiks meidän lähtee jonnekin? Ai niin se kuntosali. Sori, mä unohdin, ei se nyt käykään. Siirtyy taas.

- No, ei voi mitään, Possumunkki sanoi, laittoi jumppavaatteet taas kaappiin ja ryhtyi syömään jäätelöä.

 

Kolmannella viikolla Possumunkki päätti, että nyt minä menen ainakin, lähti Rinkeli sitten mukaan tai ei! Ei Rinkeli taaskaan päässyt. Oli tullut kipeäksi.  - Ikävää, Possumunkki sanoi, ja toivotti pikaista paranemista.

Mutta lähti itse reippaasti salille. Mennessään Possumunkki mietiskeli vielä, osaakohan siellä mitään tehdä, ja mitä jos ne kaikki nauraa minulle? Varovasti Possumunkki avasi kuntosalin oven ja kurkkasi sisään. Sali oli täynnä toinen toistaan merkillisimpiä laitteita. Niissä ei ollut ketään, paitsi yhdessä nurkassa makasi hurja  karjuva muskelimies nostellen  valtavaa painotankoa. Possumunkki sulki hiljaa oven ja perääntyi pihalle.

Neljännellä viikolla Rinkelille olisi sopinut, mutta silloin Possumunkilla este. Rinkelikään ei viitsinyt mennä ilman kaveria.

Vasta viidennellä viikolla löytyi yhteinen treeniaika. Salille mennessä Possumunkki tunnusti Rinkelille käyneensä kerran jo ovelta kurkkimassa.

- Mutta en minä uskaltanut mennä, kun siellä oli se muskelimies.

- Pyh, Rinkeli sanoi ja esitteli muka omaa hauistaan.

Salilla ei taaskaan ollut muita kuin se ärjyvä muskelimies painotankojensa kanssa. Possumunkki ja Rinkeli katsoivat muskelimiestä kunnioittavasti. - Ei häiritä sitä. Se harjoittelee varmaan jotain maailmanmestaruutta, Possumunkki kuiskasi. Mutta Rinkeli paineli reippasti suoraan muskelimiehen luo ja kysyi :

-Anteeksi, onkohan täällä henkilökuntaa paikalla, että saisi maksaa ja saisi vähän opastusta? Rinkeli kysyi rohkeasti bodarilta. Muskelimies laski painon alas ja nousi ylös.  - Minä olen omistaja. Tervetuloa vain! Ja voin esitellä teille laitteita.

Sen jälkeen seurasi perusteellinen esittely laite laitteelta. Possumunkki tosin onnistui unohtamaan kaikki ohjeet lähes samantien. Possumunkki aloitti kuntopyörällä ja siirtyi sitten semmoisen vehkeen äärelle, missä piti vedellä jotain rautapaloja narulla edestakaisin. Rinkeli meni viereiseen laitteeseen. Muskelimies jatkoi karjumistaan tankojensa kanssa. Sillä oli jo ihan naamakin punaisena. - Toivottavasti ei verisuoni katkea päästä, Possumunkki ajatteli.

Possumunkki ja Rinkeli kiskoivat hiljaisina naruja. Yhtäkkiä Rinkeli kuiskasi :

- Psst, Possumunkki!

- Mitä? Possumunkki kuiskasi takaisin.

- Onko tää sun mielestä kivaa? Rinkeli kysyi.

- No jaa, Possumunkki vastasi.

- Mun mielestä tää on oikeestaan aika tylsää, Rinkeli kuiskasi.

- Niin mustaki, Possumunkki vastasi.

- Lähetäänkö jo kotiin? Rinkeli ehdotti.

- Joo, Possumunkki vastasi piristyneenä.

 

He hiipivät hiljaa muskelimiehen huomaamatta ovelle ja ovesta ulos. Ja kotimatkalla he päättivät, etteivät enää jatkakaan tiistai-kuntosalitreenejä...

 **

Mikä oli tarinan opetus? Ainakin se, että vaikka kaverin kanssa on kivempaa, niin harrastus voi tyssätä siihen, että jos toinen ei pääse lähtemään, niin sitten ei kumpikaan lähde. Ja ehkä myös se, ettei noin pienestä pitäisi antaa periksi... Vai mikähän lie??