Kertomani sähkökatko johti puheet pimeänpelkoon. aloin miettiä omia pelkojani. Näin keskiyöllä niistä onkin hyvä aika kirjoittaa.

Kotona mulla ei oo käyny mielessä pelätä pimeää, onneks, mutta kyllä mullakin jonkinlaista pimeänpelkoa on. Syksyllä sen erityisesti huomaa iltojen pikkuhiljaa pimetessä. Eipä tee kyllä mieli oikaista minkään pimeän metsän tai puiston läpi. Katuvalojen palassakaan ei pimeällä kauhean myöhään uskalla lenkille lähteä. Kaikkein karseinta pimeän aikaan on kaupungilla. Vaikka siellä on valoja joka puolella, pelkään silti joka kulman takana jonkun roiston väijyskelevän. Maalla , katuvalojen ulottumattomissa sensijaan pimeä on kaunistakin. Pimeässä näkyvät tähdet, jotka etenkin pakkasöinä loistavat kirkkaasti. Niitä on upea pysähtyä hetkeksi katselemaan. Vaikkapa tutulta pihalta. Tai metsästäkin hyvässä seurassa. Yksin en lähtisi pimeään metsään. Lehdestä luin joskus juttua miehestä, joka paransi pimeänpelkonsa lähtemällä yksin yöksi metsään. Pelko parantui, ja mies ihastui metsässä yöpymiseen niin, että palaa sinne aina uudestaan, yli 20 asteen pakkasellakin. Sudet käy nuuskimassa telttaa, mutta eivät tee mitään. Ja mies nukkuu hyvin ja makeasti teltassaan pakkastähtitaivaan alla. Upea elämys, voin kuvitella. En silti aio käyttää samaa shokkihoitoa oman pimeänpelkoni karkoittamiseen.

Suurimpia pelonaiheita taitaa kuitenkin olla läheisten menettämisen pelko. Se tulee ensimmäisenä mieleen pelkoja miettiessään. Ei onneksi sekään pyöri silti jatkuvasti mielessä.

Pienempiä pelkoja, joita en yleensä mieti, mutta jotka iskee päälle tilanteen sattuessa kohdalle, on esim. autoiluun liittyvät : vieraassa kaupungissa ajaminen, moottoritien liittymistä liikenteen sekaan sujahtelut. Tuo jälkimmäinen ei oikein mitenkään istu mun päähän. Pitäisi pystyä katsomaan vasemman olkapään yli taakseen, että tuleeko autoja, samaan aikaan kiihdyttää auto vauhtiin, kaartaa mutkassa ja yrittää tunkea itsensä liikenteen sekaan! Ihan mahdoton yhdistelmä. Jo tuo ensimmäinen eli vasemman olan yli taakseen katsominen on niin hankalaa! Vai väittääkö joku, että se on hyvä systeemi ja käy halposti?? Ehkä, jos omistaa silmäparin selässäkin, mutta mulla ei ole!

Korkeita paikkoja pelkään. Tai ainaki niistä alastuloa..Käärmeitä pelkään ja kimalaisia ja ampiaisia. Muita metsäneläimiä näkee havemmin, mutta todennnäköisesti pelkäisin karhuakin, jos sellainen vastaan tormaisi. Pelkäsinhän kerran pyörälenkillä hirveäkin. Huomasin sen seisovan tienlaidassa ja tuijottavan minua. Käännyn takaisin, en uskaltanut jatkaa matkaa.

Linkoavien pyykkikoneiden pelosta olen täällä joskus jo maininnutkin. Sirkkeleitä pelkään myös, katuporista puhumattakaan. Pelkään myöskin kaikenlaisia Linnanmäen ja Särkänniemen kieputtimia. En suostuisi niihin menemään, vaikka ilmaiseksi pääsisin.

No tässä ens alkuun pelättävää kaikille, jos ette ole keksineet vielä omia pelonaiheita.  Vai onko muilla sellaisia?

(Nyt pelkään myös että tää kone jumittuu ja hävittää mun tekstin, joten lähetän sen nyt nopeasti)