Nyt on tapahtunut sellainen ihme, että se pakkauspaniikki (muistanko varmasti lompakon, kännykän, kameran, yöpaidan, juhlavaatteet jne) on alkanut vähitellen väistyä reissun odotuksen tieltä. En enää niinkään mieti, saanko vieraassa paikassa nukutuksi, vaan ajattelen kaikkea sitä kivaa ja uutta, mitä tuleman pitää. Niinhän siinä yleensä käy. Jossain vaiheessa sitä kaikesta alkuvastusteluista tupajumi löytää kuitenkin sen reissuinnon.

Kolme yötä vielä omassa ihanassa punkassa. Nyt pitää nauttia siitä!

Ennen reissua astun huomenna vielä vaakalle, ja uhkapunnituksen merkeissä! Pahoin pelkään, että mulla on edessä kutomisurakka, jahka lomilta palaan. Toki jotkuthan kantaa kudinta aina matkassa, mut sellaista ihmettä mun kohdalla tuskin tullaan näkemään. Jos kutomisnakki napsahtaa, lupaan kutoa pienen pätkän joka päivä, silloin kun olen kotona. Ja riemuksenne kuvaan myös tänne sen räpellyksen. Saatte taatusti siitä päivän naurut.

Mä en nimittäin usko, että paino ois huomenna alle sen edellisen lukeman, mikäs se nyt olikaan? Pitää tarkistaa. Siis 77 se oli ja alle sen pitäis olla. Ha ha, Ei onnistu! Sen verran turvotusta on. Vikahan ei ole minussa vaan pallossa. Siis tässä mahapallossa. Ja menkoissa jotka alkaa ihan hetkenä minä hyvänsä.. Selitystä, selitystä... Jotain hyötyä naisten vaivoistakin on oltava. Ah, mikä onni onkaan, että on nainen! Sillä jos olisin mies, niin minkä kumman tekosyyn tähänkin sepostaisin???

Huomenna suunnittelin mennä myös verenluovutukseen. Jos ei saa nesteitä pois, niin veret sit ainakin! Täytyypä kattoo, onko illalla paino vähemmän kuin aamulla, kun on poissa pussillinen verta.

Huomiseen!!