Sorvatar tuolla arveli, että Hilma-täti on elänyt pula-ajan. Pitää paikkansa. Pula-ajan perujahan se kaikki säästäväisyys on. Hilma-täti ottaa talteen muovipussitkin luonnosta, pesee ja käyttää uudelleen roskapussina. (Onkohan tätä mainittu koskaan Niksi-Pirkassa?)Hilma-täti ei tarvitse Tupperware-rasioita, koska Oivariini-purkit käy ihan yhtä hyvin pakastusrasioina. Tätä samaa käytän kyllä itsekin. 

Hilma-täti miettii jatkuvasti uusia säästämiskeinoja, joten hänen kanssa saa olla tarkkana, mitä puhuu. Kerran nimittäin erehdyin vahingossa lukemaan lehdestä ääneen vitsin, että suihkuveden voisi kerätä talteen ja käyttää myöhemmin vessan huuhteluun. 
"No mutta, sehän olis hyvä idea!" Hilma-täti innostui silmät säihkyen. Saman tien hän alkoi miettiä, miten sen voisi toteuttaa. Pitäisi olla joku iso saavi, jonne menee seisomaan suihkun ajaksi, jolloin suihkuvesi jää saaviin talteen. Seuraavalla vierailukerralla kurkin uteliaana kylpyhuoneeseen, että joko semmoinen oli laitettu. Ei näkynyt saavia. Ehkä Hilma-täti oli jo unohtanut tai todennut kuitenkin hankalaksi toteuttaa. Tottahan se tietenkin on, että vettäkin menee paljon haaskuun. Hilma-täti, myöskin huussiajan kokeneena, usein surkuttelee, kuinka kakat lasketaan veteen eikä kompostiin. Puhumattakaan siitä, kuinka jossain pään maailmaa puhdas vesi on kortilla, ja meillä sitä lasketaan vessanpytystä alas. Totta, niin totta.

Jouluisen voipulan aikaan sensijaan Hilma-täti tuntui ihan kuin "piristyneen". Yhtäkkiä tulikin niin tuttu, niin tuttu asia! Käsite "voivuori" aikanaan meni ihan yli Hilma-tädin ymmärryksen. eihän sellaista voi olla! Mutta voipula voi tulla! Pikapikaa Hilma-täti soitti minulle "onko siellä teilläpäin kaupassa voita? Tuo äkkiä, jos löydät!" Meilläkin oli voipula. Jostain onnistuin silti löytämään pienen paketin hirvittävän kallista maalais-kirnuvoita. Ajattelin kuitenkin, että Hilma-täti on kirnuvoinsa ansainnut ja vein sen hänelle. Hilma-täti siitä soittamaan heti ylpeänä Selma-tädille : "Ootkos saanu mistään voita? Mullapa on!!"

Voipula loppui aikanaan. "No äkkiäpäs se voipula loppui!" Hilma-täti tuhahti. Ja uutta kananmunapulaa ei enää uskonutkaan, vaan tuumi, että "se on kauppiaitten vippakonsteja, että saisivat ihmiset ostamaan!"

Monilla lienee se periaate, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Oon tässä asiassa toisaalta samaa mieltä. Ainakin, jos on itse ottanut ruuan lautaselle. Eri asia, jos joku toinen on läpännyt lautasen liian täyteen. No ei tietenkään ähkyyn saakka kannata syödä edes omalta lautaselta... Ei vaikka ois ihan itekki erehtyny liikaa ottamaan. Mulle harvemmin käy niin. Yleensä maistuu kyllä koko lautasellinen. Ja saan kamppailla mielihalua vastaan ottaa lisää. Paitsi... jos on jotain tosi pahaa ruokaa... kuten eineslihapullia...tai sieniä...tai kalamureketta...

Sitten on sellaisia, kuin Hilma-täti... Hilma-tädille ei suinkaan riitä, että syö lautasen tyhjäksi. Ehei... Koko KATTILA on syötävä tyhjäksi! Lienenkäö jo kertonut siitäkin kauhukokemuksesta, kun jouduin syömään 3 kukkuralautasellista puuroa Hilma-tädin luona? Hilma-täti ei kysele. Hilma-kauhoo lisää, kunnes kattila on tyhjä. Hilma-tädille ei tässä asiassa pärjää kukaan. Paitsi edesmennyt Elmo-setä. Hilma-tädin silloinen "poikaystävä".

Satuin kerran olemaan yhtä aikaa kylässä.  Minä otin kiltisti vastaan kaikki kauhomiset. Luulin niin tekevän Elmo-sedänkin. Mutta Elmo-setä olikin nopeampi. Elmo-setä nappasi kiireesti lautasen syliinsä. "Ei kiitos!"
"Mutta pitää ottaa. Tämä pitää syödä kaikki," Hilma-täti sanoi.
"En minä ota," Elmo-setä vastasi tiukasti.
"Mutta, mutta. Ruoka menee hukkaan, jos sitä ei syö," Hilma-täti selitti.
"Hukkaan se menee lopulta mahankin kautta!" Elmo-setä tokaisi.
Hilma-täti jäi kerrankin sanattomaksi ja lopetti tyrkyttämisen.

Itse ajattelin, että toi oli hyvin sanottu. Hukkaan se ruoka lopulta mahankin kautta menee!

Edellinen kirjoitus oli täynnä huolta ja surua Hilma-tädistä, että kerrottakoon välillä sitten Hilma-tädin paremmistakin päivistä.

Tuossa ihan äskettäin Possumunkin kännykkä soi. Hilma-täti, ja vielä tähän aikaan! Possumunkki vastasi puhelimeen.

- Niin, kun minä en saanut siit sinun viestistä selvää. Mitä sinä laitoit? Hilma-täti kysyi. Hilma-täti hallitsi kyllä kännykänkäytön. Osasi tekstailla, mutta joskus viesti vaan sattui livahtamaan hukkaan. No sellaistahan sattui toki nuoremmillekin, Possumunkillekin joskus.

- Kuulumisia vain kyselin, Possumunkki vastasi.

- Hieno päivä oli, Hilma-täti sanoi. - Minä olin kaksi tuntia ulkoilemassa tuolla komeassa auringonpaisteessa. istuin penkillä järven rannalla.'

- No sehän oli hienoa! Possumunkki vastasi.

- Kotisairaanhoitajakin soitti. Kysyi, olenko minä olllut ulkona. Minä sanoin sillekin, että olen minä ulkona ollut, Hilma-täti selosti.

- Jaa, sitä sinun ulkoiluako se vaan kysyi? Possumunkki ihmetteli.

- Noo, se kyseli noista ruuista. Kun se kotipalvelun poika toi taas ruokaa. Ois tuonu uunimakkaraa. Mutta minä käännytin sen takasin. Kun en minä sitä nyt jaksanut syödä, kun minä tein ison kattilan hernekeittoa. Oikein lihasta! Ja läskiäkin minä ostin! Ja söin leivän päällä. Se kotisairaanhoitaja koitti ehdottaa, että jos se tois vaikka joka toinen päivä ruokaa, mutta minä sanoin, että ei tartte tuoda, kun on tuota keittoa. Kyllä siinä syömistä on, Hilma-täti selosti niin touhukkaana ja reippaalla äänellä, että sen kuultuaan Possumunkki ei ollut enää ollenkaan huolissaan Hilma-tädistä. Tämä oli vanhaa, tuttua Hilma-tätiä. Reippaana taas!

- Ja minä soitin Selmallekin. Se oli puolukkaan lähdössä Tertun  kanssa. Kysyi haluanko minäkin puolukkaa. Minä sanoin, että no en nyt tiedä. Kun minä ajattelin, että ne olisi ottaneet minutkin mukaan, mutta ei ne pyytäneet. niillä on tietenkin joku salainen hyvä puolukkapaikka, mitä ne ei voi paljastaa! ......Tässä Hilma-tädin ääni oli jo vähän loukkaantunutkin.

- No, ehkäpä ne tuo sinullekin puolukkaa, Possumunkki lohdutti.

Possumunkista oli mukava kuulla, että Selma ja Terttu pitivät yhteyttä Hilma-tätiin, vaikka eivät tätä ehkä kaikkein pahimpiin metsärytiköihin enää huolineetkaan. Mukava oli myös kuulla, että kotisairaanhoitajakin soitteli ja huolehti tädin syömisistä ja ulkoiluista. Tämän puhelun jälkeen Possumunkin mieli oli hyvä. Ja sen kunniaksi Possumunkkikin popsi kokonaisen ananaksenpuolikkaan, toiveenaan saada vähän nesteitä pois ennen ylihuomista punnituspäivää ;)

 

Possumunkki kävi taas Hilma-tädillä. Paistinpotut oli odottamassa. Ja imuri keskellä lattiaa. Selvästi sitä oli tänään käytetty.

- Onko sinulla siivous kesken? Possumunkki kysyi.

- No joo, Hilma-täti vastasi sukkiaan katsellen. - Minä vähän imuroin tuota sohvaa ja mattoa. Mutta, jos sinä haluat ottaa tarkemmin, niin...

- Selvä, katsotaan! Possumunkki sanoi. - Jos käytetään vaikka vähän pihalla sitä mattoa. Ja otetaan lattia kostealla. Olisko se hyvä?

- No, ei kai sitä tartte, mutta miten vaan. Mutta syödäänkö ensin paistinperunoita? Hilma-täti sanoi.

- Syödään vaan, Possumunkki sanoi. - Minä olen kyllä jo syönyt, mutta otan vähän seuraksi.

- Minä en ole syönyt kuin aamupuuron 4 aikaan. On jo vähän nälkä, Hilma-täti sanoi.

- Mutta Hilma-täti! Possumunkki torui, sillä Hilma-tädin veriarvot olivat jo pitemmän aikaa olleet huonot ja diabeteksenkin takia säännöllinen syöminen oli Hilma-tädille tärkeää.Ja nyt oli jo iltapäivä pitkällä!  - Siitähän tulee ihan järkyttävän pitkä ruokaväli! Pitäisi syödä säännöllisesti.

- No, kun minä en oikein kerinnyt, kun minä siivosin, Hilma-täti selitteli.

- No syödään nyt sitten, Possumunkki vastasi. Hilma-täti ressu! Koko päivä oli mennyt parin maton ja sohvan imuroimisessa eikä sittenkään siivouksesta ollut tullut valmista. Ja Hilma-täti kun oli ollut koko ikänsä varsinainen himosiivooja. Oli surullista nähdä Hilma-tädin voimien hiipuvan.

 

Possumunkin siivottua Hilma-täti alkoi selitellä perunoista. -  Kun sinää toit niitä niin valtavan paljon viimeksi. Minä en oikein tiennyt, mitä niistä tekisi. Minä tein niistä perunalaatikkoa jouluksi, mutta ei se onnistunut. Se piti nakata pois.

- Ai, Possumunkki sanoi ja huokasi. Possumunkki oli raahannut niitä ison pussin juuri siksi, että niitä olisi jonkun  aikaa jemmassa Hilma-tädille keiteltäväksi. Ei Possumunkki ollut ajatellut Hilma-tädin ottavan niistä moista stressiä. Säilyyhän perunat sentään jääkaapissa muutaman viikon ainakin. Nyt kaapista puuttui taas perunaa.

 

Illansuussa Possumunkki teki vielä ruokaa sekä pullaa. Illansuussa tupsahti myös yllätysvieraita. Hilma-täti hätääntyi.

- Voi voi, kun ei minulla ole oikein mitään tarjottavaakaan!

- Eiköhän me tästä suoriuduta, Possumunkki sanoi ja alkoi keitellä kahvia. Pöytään löytyi Possumunkin leipomaa pullaa ja Hilma-tädin tekemää vähän likilaskuista kakkua. Possumunkin sydäntä riipi nähdä Hilma-tädin epäonnistuneita leipomuksia, sillä Hilma-täti oli aina ollut erinomainen kokkaaja. Kakut muistuttivat mieleen sitä surullista tosiasiaa, että vanhuus oli saavuttanut Hilma-tädin. Hilma-täti ei enää ihan täysillä suoriutunut kotiaskareistaan. Hilma-täti tarvitsi tukea. Eikä Possumunkki halunnut ajatella sitä tosiasiaa, että tämä kaikki oli johtamassa siihen, että ennen pitkää Hilma-täti ei ehkä selviä kotona ollenkaan. Joku dementia tai alzheimeri tai joku muu ilkimys oli ehkä ihan jo nurkan takana vaanimassa. Se ajatus oli ihan liian kamala! Possumunkki halusi sysätä moiset mielestään kokonaan! Hilma-täti oli arvokkaampi kuin monta kertaa painonsa verran kultaa!! Possumunkki ei suostu luopumaan hänestä ikinä!!  Ei luovuttamaan edes vanhuudelle muistihäiriöineen! EI!!

Possumunkin mieli oli murheellinen hänen laitellessaan tarjoomuksia. Mutta Possumunkki parkui vain sisimmässään. Kovasti hymyilevinään hän oli kutsuessaan vieraita ja tätiä pöytään.

Vanhan suomalaisen kursailutavan mukaan kukaan ei ollut aluksi kuulevinaankaan kutsua. Possumunkin kolmesti toistettua kutsunsa istuivat pöytään vieraat. Possumunkkikin meni pöytään. Hilma-täti jäi keinuttelemaan. Häntä sai pyytää vielä monta kertaa erikseen, jonka jälkeen täti tuli hitaasti ja päivitellen istumaan. - Ettäkö minäkin oikein vieraitten kanssa pöytään?

- Tuo kakkupala näyttää kuin hiirensyömältä, Hilma-täti sanoi näyttäen yhtä palaa, jossa oli pikkuinen kolo. - Minäpä otan sen.

- Ai onko täällä hiiriäkin? Näin korkealla? toinen vieraista ihmetteli pilke silmäkulmassaan.

- Ei ole näkynyt, Hilma-täti myönsi.

- Minä otan tuon toisen hiirensyömän, Possumunkki sanoi toista reunapalaa näyttäen. Vieraat nauroivat.

- Tuo pullakin taitaa olla hiirensyömä, Hilma-täti sanoi ja otti pullan.

- Sitäkin pitää sitten maistaa, vieras sanoi. - Kerta hiirillekin kelpaa!

- Joo, ottakaa äkkiä, ennen kuin.. Hilma-täti aloitti

- ennen kuin hiiret syö kaikki, Possumunkki täydensi.

- Olipas tämä hauska tämä hiirijuttu, vieraat nauroivat.

 

Possumunkkikin nauroi. Mutta sisimmässään hän itki ja kapinoi Hilma-tädin vanhuutta vastaan.

 

Possumunkki kävi  tässä lauantaina Hilma-tädillä. Vähän siivousapua antamassa, kun täti on niin hauras ja heikkovoimainen. Pölynimuria pyöritellessään Possumunkki äkkäsi yhtäkkiä seinää vasten nojaavan valkoisen oven.

- Mistäs tuo ovi tullut? Possumunkki ihmetteli

- Se on tuo vanha makuuhuoneen ovi vain, Hilma-täti piipitti vienosti. - Kun minä ajattelin siirtää sen tuohon toiseen oviaukkoon, mutta ei se siihen sopinutkaan. Siinä oli erilaiset saranat. Mutta sitten minulta loppui voimat. en minä jaksanutkaan nostaa sitä enää siihen entiseen paikkaansa.

- Jaaha, Possumunkki vastasi. - No laitetaanpa se sitten takaisin vanhalle paikalleen!

Possumunkki tarttui miehenä oveen nostaakseen sen. UUHHH! Kauhistus! Ovihan painoi kuin mikäkin. - Miten ihmeessä, sinä Hilma-täti, jaksoit nostaa tuon oven?

- No, minulla oli sellainen pieni voimanpuuska vain, Hilma-täti vähätteli.

Possumunkki puuskutti kuin höyryveturi raahatessaan painavaa ovea paikalleen. Sitä piti käännelläkin ja vekslata monta kertaa, että sai mahtumaan ahtaasta oviaukosta, välillä matalamman kattokohdan alta ja huonekalujakin oli väisteltävänä. Lopulta sentään päästiin makuuhuoneeseen. Possumunkki koetti nostaa ovea saranoilleen. UUH! Sai nostettua, mutta saranoiden kohdalle sitä oli mahdoton saada. Hento, hauras Hilma-tätikin tuli nostamaan ja sovittelemaan. Eivät he kaksinkaan naisvoimin saaneet paikalleen.Lopulta Possumunkki sanoi kantavansa oven yläkerran varastoon ennen kuin se vielä seinän vierestä kaatuu jonkun päälle.

- Mutta millä sen sinne vinttiin jaksaa kantaa? Hankalahan se sinne on saada, Hilma-täti esteli.

- No, helpommin sen nyt sinne saa kuin tuohon saranoilleen. Miten ihmeessä sinä saitkin sen irti! Possumunkki päivitteli edelleen. Tarttui sitten päättävästi oveen. Siitä oli vaikea saada kunnon otetta, mutta lopulta se onnistui jotenkin ovenkahvasta kiinni pitäen. Sitten portaisiin. Ne askelmat tuntuivat ikuisilta. Possumunkki ähisi, puhisi ja puuskutti, mutta lopulta sai kuin saikin oven siirretyksi vintille. Ja totesi, että nyt onneksi ei Hilma-tädin asunnossa ollut enää ovia, mitkä saisi pois saranoiltaan. Ulko-oven kimppuun tuskin Hilma-tätikään viitsisi hyökätä.

Mokomakin muskelimuori, Possumunkki tupisi itsekseen.

 

- Voi kun sinä olet sitten kiltti, kun tulit tänne siivoamaan, kun minä olen jo niin heikko ja vähävoimainen, piipitti heikko Hilma-täti illan päätteeksi.

Perjantai-iltana Possumunkki lähti siis ajelemaan Hilma-tädin korpimökille. Ruuhkan keskellä ajatus korpimökistä houkuttikin kovin. Possumunkki mietti, mitä pitäisi viedä mökille. Kuin Hilma-täti olisi lukenut ajatukset, tuli kännykkään viesti : "Täällä on kaikkea. Ei tarvitse tuoda paljon mitään." "Mitä tarttee?"Possumunkki lähetti vastauksena. "No jos kahvipaketti" Hilma-täti vastasi. Selvä sitten, Possumunkki ajatteli. En turhaan raahaa ruokaa pilaantumaan, jos kerta kaikkea on. Niinpä hän osti vain kahvipaketin, pullaa ja jokusen karjalanpiirakan.

Illansuussa Possumunkki oli perillä. Se ihana rauha! Se ihana maisema! Se ihana pieni mökki keskellä korpea! Ja siellä sisällä istui Hilma-täti.

"Ei kai me enää saunaa jakseta lämmittää?" Hilma-täti kysyi väsyneen kuuloisena. Mutta Possumunkki oli koko hikisen matkan haaveillut puusaunan löylyistä ja uimisesta ja lupasi lämmittää saunan. Hilma-täti ei vastustellut.

Uimavesi oli vielä lämmintä. Possumunkki uiskenteli ja saunoi pitkän tovin. Hilma-täti kävi nopeasti vain pesulla. Hän vaikutti edelleen väsyneeltä. Alkoi silti keitellä saunakahveja. "Ei sinulla makkaraa satu olemaan?" Hilma-täti kysäisi. "En hoksannut tuoda," Possumunkki sanoi. Hilma-tätihän oli sanonut ettei mitään tarvitse, kaikkea on. "Eihän sitä oikeastaan mieli teekään," Hilma-täti sanoi nopeasti. "Onkohan meillä täällä mitään syömistä?Onhan leipää ainakin", Hilma-täti pohti. Sitten siinä auringonlaskua katsellessa kuistilla Hilma-täti kertoi lopulta jännittävästä mökkireissustaan :

"Minä tulin linja-autolla kaupunkiin. Siellä minä vaihdoin toiseen linja-autoon. Ja tulin kylälle. Sieltä minä kävelin tarvikekauppaan. Ja kyllä se oli pitkä matka. Minä meinasin ihan väsyä. Minä ostin sieltä sirpin. Ja lähdin sen kanssa kävelemään taksikopille. Siinä taksikopin vieressä oli kahvila. Siellä minä söin yhden sämpylän. Ja siinä oli justiin taksi paikalla, niin minä ajoin sillä tänne mökille. Mutta minä unohdin ostaa ruokaa. Eikä täällä ollut mitään. Sitten Perttu soitti. Se oli menossa Maijun luo ja aikoi poiketa samalla tässä. Mutta en minä kehannut pyytää sitä Perttua tänne ruokaa tuomaan. Sitten kun Perttu oli lähtenyt, minä soitin taksimiehelle, että lähdetäänkö käymään kaupassa. Me käytiin sitten kaupassa, mutta en minä sieltä paljon mitään hoksannut ostaa. Pussikeitoilla minä olen elänyt. Ja vissiin on menny välillä sokeritkin liian alas, kun on niin heikottanut."

Pelästyneenä Possumunkki kuunteli Hilma-tädin kertomusta. Kuulosti siltä, että Hilma-tädin yksinäiset mökkireissut alkoivat olla jo kovin vaarallisia. No onneksi mitään ei ollut kuitenkaan sattunut. Olihan se hienoakin, että uskalsi ja jaksoi lähteä kaikesta huolimatta.

"Mutta etkö sinä pelännyt yksin täällä mökillä?" Possumunkki kysyi.

"Mitäs pelkäämistä täällä?" Hilma-täti kysyi. "Minä en laittanut edes ovea lukkoon. Jos jollakin on asiaa niin tulkoon sisään. Eipähän tarvitse nousta yöllä ovea aukaisemaan."

 

Maassa maan tavalla. Ei Possumunkkikaan sulkenut ovea yöksi. Ei sisälle kukaan pyrkinytkään. Mitä nyt hiiri välillä vähän rapisteli nurkissa. Yöllä oli pimeää, vaikka puolikuu loistikin tosi kirkkaasti. Näkyi tähtiäkin. Katuvalojen loisteessa ei huomaa kuun ja tähtien kirkkautta pimeässä yössä.

Yöllä oli kylmä. Possumunkki, joka ei yleensä palele, tärisi vilusta. Ja yöllä huussissa käydessä piti katsella ympärilleen, oliko jossain karhuja tai susia väijyksissä.

Aamulla Hilma-täti oli jo sytyttänyt tulet hellaan. silti edelleen paleli. Lämmitettiin vielä päiväsauna ja nyt Hilma-tätikin otti kunnon löylyt. Ja väsyi sen jälkeen niin, ettei meinannut kotiin palattua jaksaa kävellä muutamaa rappua ylös hissille.

Possumunkki kuunteli huolestuneena Hilma-tädin puuskutusta. Vanha, riski Hilma-täti oli käynyt heikoksi. Eikä osannut enää ihan täysin itsestään huolehtiakaan. Kotiin päästyä Possumunkki kipitti viereiseen pitseriaan ja tilasi sieltä pitsan Hilma-tädille ja itselleen. Hilma-täti väitti, että pitserian pitsat olivat kovasti parantuneet sitten viime oston. Mutta Possumunkki arveli, että syy parantuneeseen makuun oli tällä kertaa nälkä!

 

                                                       

 

 Hilma-täti on taas yksin mökillä. On ollu jo koko viikon. Huu, siellähän on pimeääkin jo tälläisina elokuun iltoina. Mitä jos sinne ajaa taas joku hämäräperäinen moottoripyörä keskellä yötä? (Lue kauhukertomus kategoriasta Hilma-täti otsikolla Hilma-täti ja öiset moottoripyöräkulkijat)

Hilma-täti laittoi Possumunkille tuossa illansuussa tekstarin, että "Tuletko tänne ja minua hakemaan? Kohta loppuu akku tästä puhelimesta, kun koko ajan joku soittaa." Possumunkki vastasi tulevansa huomenna niin pian, kuin töitten jälkeen ehtii sinne hurauttaa. Possumunkki neuvoi Hilma-tätiä sulkemaan puhelimen, ennen kuin siitä loppuu akku kokonaan. Käski avata ja soittaa vain jos on tärkeää asiaa.

Possumunkille on siis luvassa viikonloppu, tai ainakin yksi yö korpimökillä Hilma-tädin seurassa. Kertoilen sitten mökkikuulumisia, Hilma-tädin mökkiviikosta sekä omasta viikonlopustani.

Menu Hilma-tädin kanssa tulee olemaan todennäköisesti makkaraa ja lettua vuorotellen :) Muutenhan noita menuja en ole pahemmin taaskaan jaksanut/muistanut/viitsinyt kirjailla. Tosin tänään ehkä vois tehdä siinä poikkeuksen.

Eli :

 

 

Päivän menu :

Klo 7 : kahvia, voileipä lisukkeilla (en enää muista mitä siinä oli) , puuroa + mehukeittoa

Klo 11 : Kahvia ja leipä lisukkeineen

Klo 12 : silakkapihviä, perunaa, salaattia

klo 14.30 : kahvia

klo 16.30 : joku energiapatukka kaupasta

klo : 19  leipää, raejuustoa, naudanlihaleikettä

sen jälkeen naposteltu 3 omppua

Ja kuten jo edellisessä kerroin, uimassa kävin oikein uimahallissa ja uimahallin peili sen kyllä paljasti, etten oo laihtunu sitten yhtään!!!

 

Niin... Siitä Hilma-tädin jännittävästä mökkireissusta piti kertoa. Tai ainakin Possumunkin mielestä se oli pelottavaa. Hilma-täti ei ollut moksiskaan...

Se oli näitä alkukevään päiviä. Hilma-täti oli ensimmäistä kertaa sinä keväänä yötä korpimökillä. Hilma-täti oli usein yksin yötä mökillä, mitä Possumunkki aina kauhisteli. Possumunkki ei ikinä uskaltaisi olla siellä yksin yötä. Hilma-tädin mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Sen kun tilasi taksin kyytimään itsensä sinne korpeen ja käski tulla viikon päästä hakemaan takaisin.

Hilma-täti oli aina vähän huonouninen. Hänen käydessään makuulle, alkoi jalkoja pakottaa. Oli pakko nousta vähän kävelemään ja keittämään kahvia. Tätä Hilma-täti teki aina n. parin tunnin välein yöllä. (Possumunkki ei mielellään jäänyt Hilma-tädin luo yöksi, sillä se tiesi unetonta yötä myös Possumunkille. Possumunkki heräsi myös aina 2 tunnn välein noihin Hilma-tädin jalotteluihin.) Sekin kevätyö mökillä meni Hilma-tädillä valvoskellessa. Hän istui, ja keitti kahvia ja kuulosteli luonnon ääniä.

Yhtäkkiä kuului jotain ihan muuta kuin luonnon ääntä. Hilma-täti höristi korviaan. Ihan kuin pihaan olisi ajanut moottoripyörä! Hilma-täti naurahti itsekseen. Että moottoripyörä?! Mitä hassua? Kuka tänne nyt keskellä yötä moottoripyörän kanssa eksyisi? Kello oli 3 aamuyöllä! Hilma-täti epäili kuulleensa omiaan. Kurkkasi sitten ikkunasta pihalle.

Totta se oli! Pihalle oli tullut moottoripyörä. Siitä laskeutui alas nuori mies ja nainen. Hilma-täti seurasi ikkunasta, kuinka pariskunta avasi liiterin oven ja alkoi penkoa siellä tavaroita. Hilma-täti katseli tätä hetken, huikkasi sitten ikkunasta :

- Mitä te etitte?

Pariskunta hätkähti. Eivät varmaan olleet osanneet odottaa, että siellä autionnäköisessä mökissä olisi ketään sisällä. Varsinkaan, kun ei pihassa ollut edes autoa. Sitten poika sai suunsa auki :

- Työkaluja, kun mopo hajos tuonne tienposkeen, hän sanoi.

- Ei siellä ole työkaluja, Hilma-täti sanoi. - Ketä te ootte? Ootteko te jotain mun tuttuja? Tuutteko kahville?

- En minä kuule mitään, kun on kypärä päässä, mies vastasi. Nousivat takaisin moottoripyörän kyytiin ja kaasuttivat äkkiä tiehensä.

**

- En minä vaan tuntenu, ketä ne oli, ja mikä niille niin kiire yhtäkkiä tuli? Hilma-täti ihmetteli asiaa myöhemmin Possumunkille.

- Että moottoripyörä tuli yöllä minun mökille! Olipas se hassua! Hilma-täti päivitteli ja nauroi, eikä uskonut ollenkaan Possumunkin vainoharhaisia kuvitelmia, että se pariskunta mitään murtovarkaita olisi ollut...

 

 

P.S.  Huomenaamulla sitten taas punnitaan... Katotaan, miten käy.

 

 

Lauantaina Possumunkilla oli ilo päästä mukaan Hilma-tädin korpimökille. Siellä bussiyhteyksien ulottumattomissa on niin ihanaa. Kuuluu vain linnunlaulu. (Ei vielä onneksi hyttysenininä, jota Possumunkki myös on jonkun kerran ollut siellä kuuntelemassa.)Hilma-tädin korpimökki on siinäkin mielessä eksoottinen, että siellä ei ole sähköä, ei vesijohtoja. Saunavesi kannetaan järvestä ja möksä lämmitetään vanhanaikaisesti puilla. Ulkohuussi kuuluu tietysti asiaan. Siinä on oikeaa tunnelmaa. Tulen rätinä on muiden äänien muassa niitä kaikkein rentouttavimpia ääniä Possumunkin mielestä.

Työnjako lähti niin, että Hilma-täti sytytteli tulet tuvan hellaan ja Possumunkki lähti saunanlämmitykseen. Tällä kertaa tulet syttyivät nopeasti. Saunavesikin tuli kannettua nopeasti, mutta sitten Possumunkki tuli katsoneeksi tarkemmin sankoja!

- IIIIIIIKKK!!! Possumunkki kiljaisi.

- Mikä hätänä? Hilma-täti huikkasi tuvan puolelta.

- Vesi on täynnä jotain pikkuötököitä!! Possumunkki kiljui.

- Ötököitä? Hilma-täti ihmetteli.

- No, tule katsomaan! Possumunkki kiljui.

Hilma-täti tuli ulos ja katsoi ämpäriin. - En minä näe mitään.

- No katso nyt! Pikkuötökkää täynnä! Ne uiskentelevat laumana ympäriinsä, Possumunkki sanoi.

Hilma-täti kurkisti uudelleen ja sanoi, ettei nähnyt mitään. - Vedessä nyt voi olla vaikka mitä. Ei sitä kannata pelästyä, Hilma-täti sanoi. Possumunkki yritti kauhoa ämpäreistä pois pikkuötököitä. Ämpärit alkoivat tyhjentyä vauhdilla. - Taitaa mennä kohta kaikki vesi, Hilma-täti nauroi. Possumunkki sai suurimman osan ötököistä pois, mutta totesi sitten mahdottomaksi saada niitä kaikkia pyydystettyä. Kaipa ötökkävedellä pesu vaan kuului mökkielämään, ja sillä siisti. Ei saanut olla liian nuuka.

Hilma-täti kohautti olkaansa ja meni hakemaan katiskaa. - Ymmärrätkö sinä, Possumunkki sen päälle? Mistä reiästä kalojen pitäisi sinne pyrkiä? Mitä nuo kaikki haat ja ovet siinä on? Pitääkö niitten olla auki vai kii?

Nyt Possumunkki puolestaan kohautti olkapäitään. Ei aavistustakaan. Possumunkki ei ollut ikinä kalastanut. Ei Hilma-tätikään, mutta jotenkin veri veti aina vaan kalastamaan. Ihan uuden katiskankin oli hankkinut. Niistä kaikista virveleistä puhumattakaan, joiden siimat olivat katkenneet puun oksiin tarttuessaan.

- No, kunhan jotenkin heitän sen veteen. Eiköhän sieltä kalaa sentään tule!

**

Illansuussa saunan jälkeen Possumunkki kuuli pihalta korviahyytävän kiljaisun! Hilma-täti! Mitä tädille oli tapahtunut? Oliko hän joutunut ehkä käärmeen pistämäksi? Possumunkki juoksi pihalle. Siellä Hilma-täti heilutteli katiskaa, jossa hyppi ehkä n 10 pikkuista ahventa. - Hui kamala, täällä on kaloja! Mitä minä nyt teen? Heitänkö ne takaisin veteen?! Hilma-täti kiljui.

-No ei! Possumunkki vastasi. - Nehän on lähiruokaa parhaimmillaan. Paistetaan ne tuossa hellan pesässä.

- Mutta kun ne on niin eläviä, Hilma-täti valitti.

Jotenkin lopulta kalat päätyivät uuniin ja halsteriin. Aika pieniksi ne siinä kutistuivat. Jokusen suupalan Hilma-täti ja Possumunkki kaloista kuitenkin saivat, vaikka Hilma-täti totesikin, että näissä on syömistä vähemmän kuin ravuissa.Niitä nakerrellessa Hilma-täti kertoi samalla eräästä alkukevään mökkireissusta, joka sai Possumunkin ihan pelästymään! Siitä kuulette ensi kerralla!! Mutta kertokaa, jos tiedätte, mitä mahtoikaan olla ne pienen pienen pikkuruiset parvessa uiskentelevat järvestä tulleet ötökät?? Ja katiskankäsittelyneuvoja otetaan myös kiitollisuudella vastaan! Miten hienoa olisikaan seuraavalla kerralla näyttää Hilma-tädille, että NÄIN SE LAITETAAN!

Hilma-täti oli aina innokas marjastaja. Syksyn tullen Hilma-täti alkoi kyselemään, koska lähdetään marjaan. Possumunkki ei ollut ihan yhtä innokas, tai ainakaan nopea, marjanpoimija. Possumunkki tykkäsi kuitenkin oleilla metsässä, joten innostui lähtemään seuraksi ja kyytijäksi. Sitä paitsi Hilma-täti tiesi aina parhaat marjapaikat.

 

Niin lähdettiin taas eräänä syyspäivänä puolukkaan. Possumunkki haki Hilma-tädin kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti koskematonta korpea. Samaan aikaan siellä jossakin korpiteillä oli myös rallit menossa. Ralliautoja näkyi tien päällä. Hilma-tätiä ja Possumunkkia ei rallit kiinnostaneet. Kumpikin oikeastaan kammoksui moista hurjastelua.

Tie oli mäkistä hiekkatietä. Possumunkilla oli välillä tekemistä päästä autollaan mäen päälle. Varsinkin, kun Hilma-tädin mieliksi olisi pitänyt ajaa ylämäkikin lähes kävelyvauhtia.

- Älä, nyt aja niin lujaa, kun minä en näe, oliko tuossa jo se polunpää siihen hyvään marjapaikkaan, Hilma-täti sanoi yllättävän topakasti. Topakasti sanominen ei ollut Hilma-tädille tyypillistä, mutta marjojen ollessa kyseessä, nousi Hilma-tädin marjastajanvaistot päällimmäiseksi.

- En, mutta, kun minä en pääse tätä mäkeä muuten ylös. Jäädään pian tähän, Possumunkki ähkäisi.

Silloin Hilma-täti äityi päivittelemään : - Niin, kyllä se on varmasti hankala päästä mäkeä ylös. Sinä sen tiedät, En minä tuosta ajamisesta mitään ymmärrä. Sinä olet hyvä kuski.

 

Löytyihän se marjapaikka ja parkkipaikkakin autolle. Ralliautotkin olivat kadonneet toisille tienpätkille, joten metsässä oli ihana rauha ja hiljaisuus. Hilma-täti keräsi 2 isoa ämpäriä puolukoita siinä ajassa, kuin Possumunkki yhden. Sitten kahviteltiin ja syötiin eväitä. Ja lähdettiin kotimatkalle.

 

Possumunkin ajaessa kaikessa rauhassa, yhtäkkiä jonkun sivutien varresta juoksi kolme pikkupoikaa täysillä tien viereen tuijottamaan Possumunkin autoa. Heidän huomatessaan Possumunkin ja Hilma-tädin, katseet muuttuivat ällistyneiksi.

Hilma-täti morjesti. - Naapurin poikia. Heillä on mökki täällä. Tulevat tänne aina rallejen aikaan.

- Ja nyt ne luulivat, että täältä tuli ensimmäinen ralliauto, Possumunkki totesi.

- Ja sitten he juoksevat kertomaan, että ensimmäisessä ralliautossa istui Hilma-täti kartanlukijana, Hilma-täti nauroi.

 

 

Kävipä kerran niin, että Hilma-täti tuli vuorostaan vastavierailulle Possumunkin luo. Se oli aika yllättävää, sillä Hilma-täti, joka aina odottaa vieraita, kyläilee itse harvoin. Mutta sillä kertaa Hilma-täti saapui Possumunkin ovelle.

 

- Kas, Hilma-täti! Possumunkki huudahti hämmästyneenä. - Olipas tämä hauska yllätys.

- Voi, kun minä tulin nyt häiritsemään, Hilma-täti voivotteli surkeana. - Sinulla on varmaan paljon hommia, ja minä tulin keskeyttämään...

- Ei ole, ei niin mitään, Possumunkki vakuutteli. Tervetuloa!

- Olitko sinä lähdössä jonnekin? Älä nyt vaan minun takiani jätä menemättä. Minä voin tulla toisenkin kerran, Hilma-täti varmisteli.

- En ole mihinkään lähdössä. Täti tulee vaan sisälle,

 

 

Hilma-täti etsi itselleen istuinpaikan. Possumunkki katseli kauhistuneena ympärilleen. Että pitikin sattua juuri tällainen kaaos. Pöydät täynnä tavaraa, ja viikkosiivouksestakin oli jo tovi.

- Ai kun sinulla on sitten kaunista täällä! Ja niin siistiä! Hilma-täti kehui. Possumunkki yritti löytää tädin silmistä ilkikurista pilkettä, mutta täti näytti eläytyneen ihan täysillä kehumiseen.

- Ja noin kauniit muotivaatteetkin sinulla on, Hilma-täti jatkoi. Possumunkki vilkaisi kulahtanutta, vanhaa koti-lököttelyasuaan.

- Voi, kun minulla ei ole oikein mitään tuomistakaan sinulle, Hilma-täti nyyhkäisi seuraavaksi. - Tässä on vain tämmöinen minun omatekemä pöytäliina. Hilma-täti kaivoi kassistaan taidokkaan käsityön. - En minä tiedä, kehtaako sitä  pitää. Jos vaikka eteisessä. Tai kesällä vaikka joskus ulkona retkiliinana, täti selitteli.

- Tämähän on aivan ihana. Kiitos! Possumunkki henkäisi. - Jospa laitetaankin se nyt pöytään Hilma-tädin vierailun kunniaksi.

-Teetkö sinä paljon käsitöitä? Hilma-täti kysyi.

- Tuota. En, Possumunkki tunnusti.

- Niin, sinulla on varmaan paljon tärkeämpää tekemistä. Hienompia harrastuksia, Hilma-täti sanoi ääni ensimmäistä kertaa hivenen loukkaantuneen sävyisenä.

- Ei, vaan minä... en....osaa. Käsityöt vaatii taitoa, Possumunkki sanoi. Silloin Hilma-täti näytti taas ilahtuneelta.

Possumunkki alkoi miettiä tarjoilua. Ei ollut oikein mitään vierasvaraa. Näkkileipää ja juustoa. Jee, mitkä tarjoilut!

 

**

 

- Voi kun sinulle tuli nyt vaivaa! Ei sinun nyt minulle olisi tarvinnut alkaa kahvia keittämään! Ja, ai kun on hyvää näkkileipää! Mitäs tämä oikein on? Mistä sinä olet tällaista löytänytkin! Hilma-täti ylisti näkkileipä-kahvipöydässä.

- Ei tästä ole vaivaa. Ja se on Vaasan pieni pyöreä-näkkileipää, ihan tuosta lähikaupasta, Possumunkki vastasi.

- Mikä? Mikä se nimi olikaan? Hilma-täti kysyi uudestaan.

- Pieni pyöreä, Possumunkki kertasi.

- Pieni pyöreä, Hilma-täti makusteli nimeä. - Voi voi, kyllä se kauppias tuumii, että nyt se Hilma on menny ihan sekaisin, kun minä menen kauppaan, ja kysyn, että : Onko täällä sellainen.... pieni, pyöreä...?

 

 

Ehtootapäivää!

Eilen lupasin että syön tänään kevyesti ja terveellisesti kaikkien laihdutustaiteen sääntöjen mukaan. Tässäpä siis Päivän Menu :

tuota... juu... KÖH...KÖH, KRHÖHÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖM.....!!!

Niin, siis joo. Kertokaapa mulle, miten te selviätte kyläpaikkojen kahvipöydistä? Ja ruokapöydistäkin? Miten muka voi kieltäytyä syömästä herkkuja, mitä emäntä on suurella vaivalla valmistanu? Tai miten voi kohteliaasti kieltäytyä ottamasta lisää? Eihän se onnistu. Ei ainakaan, jos emäntä on kova tyrkyttämään tai suorastaan pakottaa syömään. Vanhanajan ihmiset on tässä pahimpia. Ja heistä pahin tuntemani on kyllä Hilma-täti. Kerronpas nyt hänestä.

Hilma-täti ei kysele, halutaanko kahvia. Hilma-täti kaataa. Ja se on juotava! Kermaa on kans lorautettava joukkoon, oikein kuohukermaa. Pullaa on otettava kahvin kans. Hilma-täti vahtii, että ottaa. Hilma-täti seisoo koko ajan kahvipannu valmiina vieressäsi. Kun kuppi on tyhjä, se täytetään uudestaan. Halusit tai et. Hilma-täti ei ota kuuleviin korviinsa sanojasi, ettet jaksa juoda. Toinen kuppi on pakko ottaa, ja pakko on maistaa myös kuivakakkua ja pikkuleipiä, jotka Hilma-täti on juuri vieraita varten leiponut. Kolmannesta kupista kieltäytyessäni, Hilma-täti on vähällä pillahtaa itkuun.

- Onko tämä kahvi niin huonoa, että sitä ei voi juoda?

-Ei, ei, ei missään nimessä, oikein hyvää kahviahan tämä on. Mielellään sitä joisi, aloitan.

Hilma-tädin katse kirkastuu ja kahvipannun nokka heilahtaa taasen kohti kuppia. Ennen kuin ehdin henkäistäkään, on kuppi täynnä kahvia.

-Ota lisää kakkua, täti käskee.

-Ei kiitos, en jaksa, selitän.

Tädin otsa rypistyy jälleen.

-Ihan puhtailla käsillä minä sen olen leiponut. Ajattelitko sinä, että se on likaisilla käsillä tehty?

-En, en missään nimessä. Älä nyt käsitä väärin. En minä niin ole sanonut.

-Miksi sinä et sitten ota lisää kakkua? Etkä ole maistanut vielä piirakkaakaan! Vaikka ihan sinua varten leivoin.

Huokaisen. Nappaan lautaselleni palan kakkua ja piirakkaa. Ahmin ne suuhuni ja todistelen ääneen molempien leivonnaisten maukkautta. Kahvia hörppiessäni jututan samalla Sipe-kissaa. Olen ähkyssä sekä kahvista että leivonnaisista. Lopulta saan kaiken syötyä, mutta taaskaan en osaa pitää varaani, vaan täti on nopeampi kahvipyssynsä kanssa. Kuppini on taas täytetty. Täti ojentaa kakkuvatia huuli väpättäen. - Minulle tulee niin paha mieli, kun sinä et ota lisää. Sinä et tykännyt näistä minun leipomisista, täti nyyhkii.

-Tykkään, tykkään, sanon kiireesti ja nappaan samantien 2 kakkupalaa. Nopeasti ahdan ne kitaani, kulautan kahvin perään. Yhtä nopeasti ruttaan lautasliinan kuppiin ja kannan sen tiskipöydälle.  -Pitääkin, Hilma-täti, jo lähteä! Kiitos kahvista ja seurasta, sanon.

- Ei, älä vielä lähde! Hilma-täti parkaisee. - Miksi sinä näin nopeasti lähdet? Keitetään uudet kahvit. Haluatko voileipää? Jää yöksi!

- Kiitos, kyllä minun pitää nyt lähteä! Vaikka oli mukavaa. Tulen sitten toisen kerran uudestaan, selittelen.

- Voi, kyllä minä olen nyt surullinen, kun sinä näin pian lähdet. Etkä syönytkään paljon mitään. Annanko loput kakkupalat sinulle evääksi? Hilma-täti kyselee ja melkein nyyhkii.

-Ei, ei ei eiiii, voihkin ja juoksen ovelle. -Hei sitten, Hilma-täti, hyvästelen reippaasti. ja suljen oven.

 

Seuraavana päivänä Hilma-täti selostaa ystävälleen Liinalle :

- Possumunkkikin kävi eilen. Meinasin jo väsyä, kun monta tuntia istui. Ja joi NELJÄ KUPPIA kahviakin ja söi VIIS PALAA kakkua, ja sitten vielä piirakkaa, pullaa ja pikkuleipiäkin!!